Musiikista kirjoittaminen on aina eräänlaista kritiikkiä, se on joko musiikkikritiikkiä, kulttuurikritiikkiä tai yhteiskuntakritiikkiä. Musiikki- ja taidejournalismin ongelmana meillä on että yhteiskunta ei osaa päättää onko se, mitä on kirjoitettu, jumalan sanaa vai ei.
Klassisen esimerkin mukaan, jos kriitikot haukkuvat sen mistä kansa pitää, keskustellaan hetken siitä pitäisikö kriitikon puheet ottaa jonkinlaisena korkeampana totuutena, ja lopuksi todetaan ettei tarvitse. Ja joka kerta asia on mukamas uusi.
Tämä johtaa keskusteluun joka koskee kriitikon asemaa mutta ei hänen sanomisiaan. Eikö olisi kiinnostavampaa puhua hänen sanomisistaan? Siihen ei moni ryhdy, eivät varsinkaan taiteen ammattilaiset koska he pelkäävät herkkänahkaiseksi leimautumista. Hekin siis kunnioittavat kriitikkoa jumalanaan, hammasta purren mutta kuitenkin.
Se johtaa myös yltiöpäiseen sovinnaisuuteen jota voi kutsua esimerkiksi kansalliseksi kulttuuriksi. Sovinnaisuus pitää sisällään kanonisoituja totuuksia eli uskomuksia ja pelkkiä latteuksia. Ajan oloon sovinnainen tarina erkanee aina vain enemmän siitä mitä olisi kohtuullisesti kutsuttava totuudeksi.
Sovinnaisuuden pyörittämistä voi sanoa yhteiseksi, jaetuksi todellisuudeksi. Se on joukko kertomuksia joissa yksittäiset faktat ja uskomukset uivat kuin kesäkeitossa. Aina jostain tulee uuttera sattumien keräilijä keittämään kokoon oikein tiheän sopan.
Sovinnainen tarina, eli jakamamme todellisuus, muistuttaa ilmoitustaulua jolle on ripustettu huomiotarroja. Kaikki huomiotarrat ovat totta. Kutakin huomiotarraa vastaa dokumentti jossain so. tarinallisia faktuumeja vastaa dokumenttien maailma yksi-yhteen. Tarinan osatekijät projisoituvat yksikäsitteisesti kutankin osatekijää vastaaviin dokumentteihin.
Tuon hyvin ilmatiiviin maailman ongelmana on dynamiikan puute; asioiden todellinen dynaamisuus, mistä asiat tulevat, on poissa. Asioiden suhteet voi esittää mielivaltaisesti. Kesäkeiton liemen tehtävää hoitavat metatason uskomukset voivat rauhassa olla mitä tahansa, mikä luo pohjaa kansanuskon, kansan uskonnon, muodostumiselle ja muokkautumiselle. Kenties paradoksaalisesti mitä tarkemmin dokumentoitua tietoa saamme ja mitä tiheämmässä tuo tieto on, sitä helpompi sen varjolla on syöttää millaista aksiomaattista järjestelmää hyvänsä.
- - -
Kaikenlaisten kriitikoiden, musiikkikirjailijoiden ja sen sellaisten kirjoitusten sisällöstä kannattaisi siis pyrkiä keskustelemaan koska muutoin otamme osaa mielenhallintaan ja -muokkaukseen joka ehkäisee aidon suhteen omaksumista itse asiaan, musiikkiin. Tietenkin vielä tähdellisempää on kirjoittaa itse musiikista, ja sitäkin tähdellisempää esittää ja kuunnella musiikkia.
Keräilen tähän blogiin muutamia vanhoja kirjoituksiani ja laadin uusia.
Tuusulassa toukokuun kymmenentenä 2020
Veli Pesonen
No comments:
Post a Comment